Miehet reddit

Mielenkiinyoinen subreddit

2020.10.18 11:41 pamro053 Mielenkiinyoinen subreddit

(Olen suht uusi reddit käyttäjä kommentoimisen kannalta) Olen huomannut asiallisia tai ei niin asiallisia kysymyksiä mihin olisin halunnut vastata mutta en ole pystynyt kommentoimaan. En tiedä mistä tämä johtuu? Toivon että täällä ihmiset voivat vapaasti ilmaista omia poliittisia ajatuksiaan ilman epäasiallista käytöstä.
Itse yleiseen politiikkaan: Olen kaiketi fasisti. (Älkää hirttäkö minua vielä. En tarkoita sitä mitä luulette) Olen nationalisti, oman maan ja sen kansan hyvinvointi on kaiken edellä. En pois lue oman maan kansalaisista värin avulla tai uskonnon vaikka on vaikea niellä toisia uskontoja sillä olen itse kristitty (syntinen sellainen).
EU: Euroopan Unioni omasta mielestäni painostaa suomen asioissa liika pienissä mitättömissä asioissa. Ymmärrän että siitä ei pääse helposti irti ainakaan Suomen velkatilanteen takia mikä myös on omasta mielestäni EU:n syytä (korjatkaa kun olen väärässä). Tiedän, että EU:sta pois pääseminen on tällä hetkellä mahdotonta ja siitä syntyisi Suomen valtiolle päätösvapauksien kanssa zekoilua valuutan kanssa ja muuta pikku kivaa sekasortoa.
Nato: Suomen pitäisi liittyä Natoon mutta ensiksi on päästävä EU:sta irti ettei rakas itänaapurimme kilahda totaalisesti.
Päihteet: Vaikea aihe, mutta narkkareita on ja tulee aina olemaan. Omasta mielestäni vaikka olen kristitty. Voisi Suomi ottaa verorahat kannabiksestakin irti. Ikärajaksi 21 niinkuin kovalle alkoholille. Päihteistä yleisesti pitäisi painostaa paljon enemmän että oppiminen vaikeutuu kun nuorena niitä alkaa käyttämään. Lailla alkoholin ja tupakan kieltäminen olisi hölmöä, sillä siitä tulisi suurempi kielletty omena ja Suomen valtion kassa hupenisi entisestään.
Evakko liian kauas: Empatia muitamaita kohtaan on hyvä asia. Mutta. Ainoastaan vilkaisu Ruotsin prosentuaaleisiin faktoihin antaa kylmät väreet ja ajatuksen, että vaikka ovat ihmisiä. Tulee olemaan vaikeaa saada nämä pakolaiset suomalaistettua ja hakemaan niitä ilmaisia ämpäreitä. Mietityttää vain että miksi näitä pakolaisia ei voi siirtää oman maansa naapuri valtioihin vaan heidät pitää ottaa tänne pohjoiseen vilustumaan. Kansan sekaan keiden kanssa ei ole muuta yhteistä kuin että ollaan erehtyväisiä ihmisiä ja luupäitä. Kyllä he joskus Suomalaistuvat, tiedän sen. Mutta miksi tehdä asioista niin vaikeaa molemmille. Omasta mielestäni he voisivat ottaa oman maansa takaisin ja parantaa sitä elämälleen sopiviksi.
Kansojen Kulttuurista: Edelliseen, heidän kulttuuri on syynä siihen miksi eivät edes omaa maatansa rakasta sen vertaa, ne nuoret miehet ketkä berliinissä tällähetkellä asuu. Sitten: Miksi te Suomalaiset vihaatte omaa kultturia niin. Että poistamme Ilmavoimien hakaristin mikä oli ilmassa ennen Nazeja. Että otamme pakolaisten kulttuurin vastaan, kun he sitä meille tuputtavat. Emmekä tuputa omaamme heille. Kulttuurin voi pienentää heillä jo omaan uskontoon.
Edelleen sanon tämän pakolaisista kaikki eivät ole samanlaisia. Tiedän 2 nuorta miestä henkilökohtaisesti ketkä ovat pakolaisina tulleet suomeen. Toinen on narkkari. Toinen on niin Suomalaistunut että tulee tämä mies olemaan sodassa punikin tappokone. Ongelma pakolaisissa on siinä että jos meidän on niin pakko auttaa heitä omatuntomme takia. Pitäisi heitä auttaa heitä ongelmissaan omassa maassaan enemmän. Antaa heille oma maansa takaisin antamalla heille siellä koulutusta(niin siviiliasioissa kuin sotatieteessä). Eikä tuoda heitä tänne ja vaihtaa heidän ongelmiaan homouden takia tappamisen pelosta heidän lapsien värin takia tuovaan koko loppuelämän kestävään kiusaamiseen. Olemme rasisteja jo syntyessämme, kaiken väriset ihmiset. Helvetti soikoon, jopa hiiret ovat rasisteja ja tämä on tieteellisesti todistettu. Mutta toisinkuin hiiret, meillä ihmisillä on myös uskomuksemme mikä hitauttaa näitä asioita. Se päivä kun yhdistämme kansat. Ei tule koskaan tapahtumaan. Koska on liikaa ihmisiä ketkä eivät sitä halua.
submitted by pamro053 to suomipolitiikka [link] [comments]


2020.09.27 20:52 Diffrentiaali Matin kotalo [vakava]

Edit: ja tein sitten heti otsikossa kirjotusvirheen. Hienoa.
Matin kohtalo
Tarina on referointi isoisäni omaelämänkerrasta.Tarina sijoittuu vuodelle 1943, jolloin isoisäni oli käsittääkseni Peukaloniemi nimisessä paikassaToinen linkki, jossa Peukaloniemen maaston kuvausta ja nykyaikana otettuja kuvia vanhoista juoksuhaudoista. Mind blown, kun nään kuvia piikkilankaesteistä yms. mitä pappa kertoo olleensa rakentamassa 77 vuotta sitten.
Ei ollut tarkoitus tehdä näin pitkää kirjoitusta, mutta en jotenkin saanut tiivistettyä tätä lyhemmäksi. Mainitsin Matin toisessa postauksessa. Matti oli suurikokoinen, voimakas mies pohjanmaalta, jonka vapaa-ajan harrastuksiin kuului puutöiden tekeminen puhdetöinä. Hän veisti pieniä taulunkehyksiä, rukajärvimerkkejä.JPG) (Kyseinen veistos ei todennäköisesti ollut hänen tekemänsä. Puhdetyöt olivat hyvin yleisiä sotilaiden keskuudessa ja paljon erilaisia veistoksia on säilynyt tähän päivään asti.) Näitä hän myi asetovereilleen muistoksi. Myös isoisäni osti sellaisen, jonka sitten oli hukannut vintille jo 90-luvulla (Omaelämänkerta on kirjoitettu 1996) Isoisäni mainitsee kirjassa pitäneensä tästä Matista.
Kranaattikeskityksen alkasessa kanttiinissa oli eräs Lauri muiden miesten kanssa . Keskityksen alkaessa kaikkien oli mentävä suojautumaan, vähintään juoksuhautoihin, mutta mieluummin korsuihin. Lauri oli lähtenyt korsua kohti "isämeitää rukoillen" kranaattien räjähdellessä lähellä ja sirpaleiden vonkuessa pään yli juoksuhaudassa juostessa. Mies vapisi vielä korsussakin, mutta niinkuin isoisäni, myös Laurinkin piti lähteä vastaanottamaan tulijoita asemiin.Keskitys nimittäin tarkoitti sitä, että kohta olisi hyökkääjät "porteilla" ja miesten piti olla puolustusasemissa.
Tässä vaiheessa hyökkääjät olivat jo tulleet juoksuhautojen yli ammuttuaan Vilhon*, joka oli ollut peukaloniemen kärjessä konekivääripesäkkeellä. Vilho* ei ollut muuta ehtinyt tekemään, kun vaan hypätä hälytyslankaan, kun hän oli jo kuollut konepistoolisarjaan.
Hyökkääjä oli päässyt ensimmäisen joukkueen korsulle asti ja olivat käytännössä oven takana. Korsuissa olijat olivat kuulleet venäjänkielistä puhetta. Matti oli yksi tässä korsussa olijoista konepistoolinsa kanssa. "Olkaa pojat valmiina, nyt mennähän."Ovi potkaistiin auki ja Matti ampui konepistoolillaan ympäriinsä, surmaten neljä hyökkääjää korsun vierestä. Näin kaikki korsussa olijat pääsivät ulos hengissä. Tästä alkoi kilpajuoksu venäläisten kanssa kohti komentokorsuja, jonne kuitenkin oli jo tehty hälytys ja vastaanottajat olivat valmiina ampumassa.
Isoisäni joukkueen tehtävä oli puhdistaa juoksuhaudat. Isoisäni, jolta oli juuri aamulla poistettu lääkärin toimesta lohjennut hammas ja joka oli saanut sen seurauksena vapaata palveluksesta -jonka takia hänellä ei ollut edes kypärää, tai asetta mukana saapuessaan korsulle. Kiväärin hän ehti ottaa, mutta ei kypärää, kun jo oli lähdettävä. Uusi kypärä löytyi kaatuneelta venäläiselta sotilaalta, joka sitten melkein koituikin isoisäni kohtaloksi. Juoksuhaudassa juoksiessa vastaan tuli mies puoliautomaattikiväärin kanssa. "Älä ammu!" Tuttu mies, ylikersantti *** kalpenee ja sanoo "Mitä ** sinä täällä kuljet ryssän kypärä päässäsi. Olin juuri vetämässä liipasinta kun huusit "älä ammu"".Hyökkäys päättyi aika pian tämän jälkeen ja kahdelta vangiksi saadulta saatiin tiedoksi, että tarkoitus oli ollut hyökätä isommalla joukolla, kunhan tämä läpimurto olisi ensin saatu tehtyä. Tarkoitus oli ollut tehdä salamaisku komentokorsuille asti ja sitten ilmoittaa muille, että tie on auki. Hyökkäys oli mennyt pieleen jo vartiomies Vilhon kohdalla, joka heidän oli ollut tarkoitus hiljentää ilman hälytystä.
Parin päivän päästä vihollinen yritti uudelleen samassa paikassa. Myös nyt hälytys ehdittiin tehdä ja kk-mies oli valmiina. Tähystystä oli tarkennettu ja nyt paikalla oli kokoaikaisesti kaksikin periskooppia tähystystä varten ja parivartio yötä päivää. Maastossa kärjen kohdalla oli ns. "kuollut kohta", johon konekivääripesäkkeeltä ei nähnyt, eikä voinut ampua.Tähän notkelmaan oli venäläiset kaivaneet tunnelin ja sitä kaivamisen ääntä oltiin kuunneltu jo viikkoja yötä päivää. Tyvenellä säällä lapioiden kalahtelu kuului selvästi, välillä jopa puhetta ja kuorma-autojen jylinää. Hyökkääjät olivat jo edellisellä kerralla todennäköisesti tulleet tästä tunnelista ja nyt he tulivat uudelleen.Eli hyökkääjät olivat nyt siellä notkelmassa, tunnelin päässä odottelemassa tykistökeskityksen loppumista. Suomalaisten puolella oli hälytys jo tehty ja Isoisäni saapui patruunavöiden kanssa konekivääripesäkkeelle. Pesäkkeellä oli jo valmiina Lauri (eri Lauri kun alussa mainittu). Räjähdysten keskeltä he kuulivat huudon: "AAAAAH!" Ei muuta. Tämä bunkkeri (linkin takana myöhemmin rakennettu bunkkeri samalle alueelle) oli yksi hienoimmista Peukalonniemen kärjessä, kokonaan betonista valettu, kuuden millin rautalevyistä tehdyllä ovella, jonne mahtui ainakin 5 miestä sisälle (kyllä, isoisäni kuvailee hyvin tarkasti näitä juttuja kirjassa ja joudun hyppimään "ylimääräisten" yksityiskohtien yli koko ajan. En tiedä oliko hänellä näin hyvä muisti, vai oliko hänellä tietolähteitä, joilla korjata muistissa olevia aukkoja.)Bunkkerista miehet näkivät, kuinka parinkymmenen miehen vihollispartio juoksee uraata huutaen ja tuhoutuu esteisiin. (jätän nyt tarkemman kuvauksen pois taas).
Hyökkäyksen päätyttyä isoisäni kuulee mitä oli tapahtunut miehelle, joka huusi "AAAAH!". Mies oli ollut Matti. (tästäkin on vähän turhan tarkka kuvaus, joten siistin hiukan) Hän oli kuollut tykistökranaatin räjähdykseen hänen lähellään. Ilmanpaine oli heittänyt hänet juoksuhaudasta, mutta Matti ei ollut kuollut heti, vaan oli lähtenyt ryömimään kohti komentokorsua. Viitisenkymmentä metriä ryömittyään oli kipu tullut ja Matti oli kuollut huutaessaan.Kaikki kaipasivat Mattia, pohjanmaan taitavaa miestä, joka teki hienoja veistoksia.
submitted by Diffrentiaali to SukuTarinat [link] [comments]


2020.01.25 07:00 StarrFusion Meemien tasosta

Vilkaistaanpa hieman, miltä päivän meemi kattaus näyttää.
https://www.reddit.com/Suomi/comments/et9nxt/tehtiin_brainlet_penkkarilakanaksi/
Ensin meillä on ties kuinka montta vuotta vanha ja kulahtanut brainlet meemi. Jonka joku meemi tietoinen lukio teini on meille tarjoillut. Kuvassa on lakanalle maalattu brainletti jolla on ylioppillaslakki päässä. Antaako hattu tälle meemille lisäarvoa vaiko se, että se on maalattu konkreettisesti johonkin? Se jäänee arvoitukseksi, mikä tästä tekee niin hersyvän hauskan, mutta joka tapauksessa tästä meemi taideteoksen uudesta klassikosta on tykätty 340 pisteen verran. Taattua etusivu matskua!
https://www.reddit.com/Suomi/comments/et9usse_on_perjantai_pokot_sek%C3%A4_tyller%C3%B6t/
Seuraavaksi meillä on käsittelyssä flavor of the week(viikon muoti-ilmiö tjsp?). Bernie Sanders -meemi kuva. Redditissä on tapana, että viikottain valitaan yksi kuva joista kaikki subit vääntävät kilpaa toinen toistaan epähauskempia ja tylsempiä meemejä. Lisäpisteitä saa, mitä kauempaa on pitänyt hakea vitsiä ja mitä väkinäisempi se on. Kuvassa on nähty aikaa ja vaivaa ja lisätty viellä hassu liekkipipo Sanderssin päähän. Oikea meemikungias on siis ollut asialla! Kiitos tästä mestariteoksesta. Tämä suoritus on yli 800 pisteen arvoinen ja nousee edelleen.
Vilkaistaan seuraavaksi viimeisen kuukauden huippu tarjontaa.
https://www.reddit.com/Suomi/comments/eilgyb/unspoken_truth/
Otsikko on kirjoitettu trendikkäästi englannin kielellä. Miksipä sitä turhaan vaivautua puhumaan suomea kun voi samantien puhua vaan englantia, you know? Myös meemin sisältö on englanniksi, mikä on tietysti erittäin cool ja lit. Itsemeemin sisältö onkin sitten .. tuota .. mitä? Nyt taisi tämä meemi arvostelija haukata liian ison palan, sillä täytyy häpeäksini myöntää, että minulle ei ihan aukene, mikä tässä on jutun juju. Onko meemin kantana voima siinä, että molemmissa sanoissa on sama rakenne, k-kirjain ja sana yhdistetty. Voi onko tässä haettu jotain miehiset miehet käy rautakaupassa -rjöh rjäh vitsiä. Vaikea sanoa, mutta selkeästi se on jotain todella hauskaa, sillä tämä hieno meemiteos on palkittu huikella 2 600 pisteellä! Samalla kuva toimii kätevästi k-ketjun mainoksena, hienoa! Suomen isoimpana kauppaketjuna ilmainen mainostaminen on paitsi ansaittua, niin tulee myös kipeästi tarpeeseen.
Lyhyet kunniamaininnat myös seuraavista laatu meemeistä:
https://www.reddit.com/Suomi/comments/ejwxac/aamuja/
Inttimeemi ja disneyleffasta otettu vuorosana lätkäistynä yhteen on kova veto. Toimii!
https://www.reddit.com/Suomi/comments/elxt06/laadukkaita_tietokirjoja/
Vitsailu koulukirjojen vanhuudesta. Koko keksitty dialogi on täyttä timanttia. Uskomattoman hauska! Tästä riittää iloa vaikka koko perjantai-illaksi.
https://www.reddit.com/Suomi/comments/eqdmhd/vitun_sijamuodot/
Meemipohja vuodelta 2002 yhdistettynä vitsiin suomen kielen vaikeudesta. Ehdoton klassikko. Kyllä lähtee aamu mukavasti käyntiin tällä hyvämielen hassulla meemillä.
Näin korkealaatuisten meemien arvostelu on mukavaa puuhaa, ja mielelläni jatkaisin sitä, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Pitäkäähän meemien taso jatkossakin yhtä korkealla. Antaa yläveineiden sataa kaikille hersyvän humoristisille meemeille, kyllä tässä jää putouskin kakkoseksi.

Meemimäistä päiväjatkoa kaikille meemien ystäville!
Meemi.
submitted by StarrFusion to Suomi [link] [comments]


2019.12.21 23:58 GoldenPotatoOfLatvia My favorite song in every decade for every country - part II

Hey, part 2 of my long titled blog is here. You can, of course, enjoy what still is enjoyable from part 1 right here.
Your responses promted me to mention Conchita here. As some of you noticed, she was absent in my favourite Austrian entries, not even a nod to her. Well, good song, didn't love it. And I do believe that the song itself was not the selling point there. However, if we can include this performance from Conchita, then that is one of my top 5 Eurovision songs. My favourite ESC opening, contested only by Stockholm 2016.
Well, that's all the ado I have.
CROATIA
CYPRUS

CZECH REPUBLIC (Not saying Czechia, because it sounds stupid in English. Even though it's what we call the country in Latvian)
DENMARK
ESTONIA
FINLAND
FRANCE
Just 6 countries, but I hope you'll survive with this until the next entry heck knows when. :)

Some statistics (in addition to part 1)
submitted by GoldenPotatoOfLatvia to eurovision [link] [comments]


2018.11.11 09:10 FreakyJk Käyttäjäkyselyn tuloksista

Käyttäjäkyselyyn tuli ihan kiitettävästi vastauksia, joita pääsee tarkastelemaan tästä. Tilastollisesti kyselystä ei saa tarkkoja tuloksia, eikä kovin syvälle meneviä analyysejä voi toteuttaa, mutta suurpiirteisen kuvan tämä antaa. Joten kiitoksia kaikille vastanneille, on taas helpompi kehittää subia tulevana vuonna.
Ajattelin myös nostaa tässä muutamia pointteja tässä ja vastata muutamiin palautteisiin.
Tuossa nyt muutamia pointteja. Jos haluat nostaa huomiota jollekin asialle, niin tuo tässä ketjussa esiin niin keskustellaan siitä. Tätä voi muutenkin käyttää yleiseen metakeskusteluun, kysymyksiin tai palautteisiin.
submitted by FreakyJk to Tampere [link] [comments]


2018.10.01 20:27 Touko_Aalto /u/Touko_Aalto lopettaa

Tein tällaisen parodiatilin vuosi sitten ihan vain huumorin kannalta juha_sipila -nimimerkkiä mukaillen. Heti alkuun tuli moderaattoreilta viestiä, että maahanmuuttokeskusteluihin ei sitten saa osallistua. Eikä keskusteluihin, jotka eivät suoraan koske Touko Aaltoa / Vihreitä. Yritin sitten vältellä näitä. Tänään tuli 3 päivän banni tästä viestistä (joka oli siis suora vastaus Aaltoa käsittelevään viestiin):
Jahas, taas te miehet olette alistamassa meitä feministejä.
Perustelut:
Tää vitsi huvittaa enemmän sinua kuin kuulijoita. Anna jo olla. Muutenkin katselen tilin viestejä ja mietin, että onko tämä juttu jo aikaansa eläny. Olisin iloinen jos pohtisit mitä haluat tällä tilillä saavuttaa, koska se ei tunnu enää olevan huumori tai keskustelun edistäminen. Enemmän tulee mieleen että ohitat vain siitä ilosta, että sulla on tämä tili luotuna.
Eli antaa sitten vaan olla. Ihan sama onko saanut plus-ääniä tai reddit-kultaa, moderaattorit ovat päättäneet, että nämä vitsit ei ihmisiä naurata. Hetken jo ajattelin aloittavani keskustelun moderaattorien kanssa asiasta, mutta taitaa olla aika kuollut idea. Tämä jääkööt tämän tilin viimeiseksi viestiksi, hyvässä tai pahassa.
submitted by Touko_Aalto to SuomiBannatut [link] [comments]


2018.07.08 16:15 Jinssi Suomalainen ja Ruotsalainen auttoivat Irlantilaisia 1916

Otsikko kuulostaa vitsin aloitukselta, mutta kuulostakoot. Vuonna 1916 Kaksi merimiestä auttoivat Irlantilaisia taistelussa Brittejä vastaan. Heidän menoistaan on muutamia satunnaisia kirjoituksia, mutta hyvin vähän mitään konkreettista aineistoa. En ainakaan itse löytänyt aiheesta mitään Suomeksi. Tässä Irlannin sotahistorian sivuilta löytyvä skannattu todistajarapotti:http://www.bureauofmilitaryhistory.ie/reels/bmh/BMH.WS0242.pdf#page=23
Irlantilaiset huomasivat parivaljakon kävelevän Dublinissa Irlannin postitoimiston edustalla tulitauon aikana. He huusivat miehet sisälle ja lyhyen kuulustelun jälkeen miehet kertoivat olevansa Ruotsista ja Suomesta. He auttoivat omalla tavallaan paikallisia taistelussa; Suomalainen vähän kehnommalla menestyksellä. Kielimuuri ei helpottanut asiaa sillä ainoastaan Ruotsalainen puhui jonkin sortin Englantia. He pitivät hyvin yhtä ja y.o. tekstissä todettu Ruotsalaisten solidaarisuus sai ainakin allekirjoittaneen hymyilemään.
He jäivät kiinni paikallisten antautuessa ja heidät vangittiin yhtälailla Irlantilaisten kanssa. Ruotsalainen onnistui pääsemään vapaaksi Ruotsin konsulaatin avustuksella, mutta Suomalainen pidettiin vangittuna Kilmainham Geolissa joitakin viikkoja jonka jälkeen hänet siirrettiin Cheshireen, Englantiin. Yhden artikkelin mukaan hänen vapautuspäivämäärä oli toinen kesäkuuta 1916. Hänellä oli suuria vaikeuksia todistaa kielitaidottomuutensa ja hänen nimensä dokumentointi vaikutti olevan haaste Briteille. Hänet mainitaan eri teksteissä nimellä "Tony Makapaltis", "Antli Makapaltis" sekä " Antle Zecks Makapaltis". Monet teistä varmasti tunnistavat ettei kovin monelle Suomalaiselle ole annettu nimeä "Makapaltis" vuonna 1916. Tuskin on kenellekkään.
Muutama aikaisempi postaus Redditissä on ehdottanut eri nimiä tälle kaverille, mutta mitään varmuutta asiaan ei ole saatu. "Antti Mäkipelto", "Antti Sakari Mäkipelto" olivat järkeenkäypiä ja oikeastaan ainoita ehdotuksia.Tässä linkit:https://www.reddit.com/Nordiccountries/comments/1edkvz/story_about_a_swede_and_a_finn_who_took_part_in/https://www.reddit.com/Finland/comments/4c9b2g/the_story_of_the_finn_tony_makapaltis_and_an/
Hänelle on myöhemmin myönnetty kunniamitali GPO:n Taistelun myötä.http://irishmedals.ie/The-GPO.php (Ctrl + F + makapaltis)
Kuulin tästä "avunannosta" ensimmäisen kerran 2012 kun vierailin Kilmainham Gaolissa Dublinissa. Turistiopas sattui kysymään mistä kukin on kotoisin ja minun kerrottua Suomalaisuudestani hän jakoi tarinan koko poppoon kesken.Olisi kiinnostavaa tietää miten tälle merimiehelle lopulta kävi tai kuka hän alunpitäen edes oli. VRK.fi antaa hakea vain lukumääriä enkä saanut avoindata.fi:stä mitään irti. Sattuuko tätä subia lukemaan kukaan tämänkaltaisesta historiasta kiinnostunut? Mistä tätä voisi lähteä tutkimaan? Kiinnostaisiko kenelläkään muulla selvittää tätä arvoitusta?
Pari artikkelia asiasta:http://www.thejournal.ie/readme/ordic-rebels-%E2%80%93-the-swede-and-finn-who-fought-in-the-gpo-1916-1230007-Dec2013/http://www.judecollins.com/2016/02/sweden-and-finland-in-the-gpo-by-ciaran-mc/
YLE:n journalisti (ilmeisesti?) on kysellyt asiasta Twitterissä 2013:https://twitter.com/portsa_linus/status/417599452493258753
submitted by Jinssi to Suomi [link] [comments]


2018.06.22 02:07 ToniNotti Monta hukkuu? (Juhannus 2018)

Jatketaan veikkauksia vakavana ja jakakaa vaikka samalla mikä on teidän keino välttyä hukkumiselta, jotta saadaan lanka sääntöjen mukaiseksi. Hyvää ja turvallista Juhannusta kaikille!
Aikaisemmat juhannukset
Vuosi Miehet Naiset Yhteensä
2018 ? ? ?
2017 4-5 1 5-6 (Yle kirjoitti 5 ja tilastot 6)
2016 7 2 9
2015 4 0 4
2014 0 1 1
2013 5 1 6
2012 7 3 10
Vuoden 2017 lanka: https://www.reddit.com/Suomi/comments/6j04zz/monta_hukkuu_juhannus_2017/
submitted by ToniNotti to Suomi [link] [comments]


2018.05.14 20:31 JaguarGator9 [OC] JaguarGator9's Weird Stat Thread- Eurovision 2018 Edition

The Eurovision Song Contest might be the strangest phenomenon that I love watching. Imagine American Idol, but each country sends one act to perform, ranging from really good to really bad to this song which almost won. To give you an idea of how weird Eurovision is, this song sent by Lithuania in 2006 was a complete joke song… yet, that didn’t even come close to the strangest song of the night, which might be my favorite Eurovision performance of all time and ended up winning the thing.
So what does all of this have to do with the NFL? For the past few years, whenever I’ve posted weird stats, I like to make a Eurovision connection. As it turns out, you can make a lot of accurate predictions on how the season will go just based on what happens in this competition. Last year, I did a thread like this in the offseason; however, because I made the thread before the competition, a lot of the things that I said could not be true. I had stats about Turkey finishing last in the competition, even though they weren’t even in the competition that year. This year, I’m doing it after the competition with things that have actually happened. Everything that I’m writing down took place at Eurovision in 2018, and everything has a sample size of at least 4 (which is good for Bengals’ fans; last year, I made a post with Israel winning Eurovision three times, and the Bengals finishing with the worst record in the AFC all three times). With that being said, how will the 2018 Eurovision Song Contest impact this year’s season?
Year Albania Song Language Colts Placement Colts Week 17 Browns Placement
2006 Zjarr e ftohte Albanian Won Super Bowl XLI Defeated Miami 27-22 4-12, 4th in AFC North
2008 Zemren e lame peng Albanian Lost wild card round Defeated Tennessee 23-0 4-12, 4th in AFC North
2012 Suus Albanian Lost wild card round Defeated Houston 28-16 5-11, 4th in AFC North
2013 Identitet Albanian Lost divisional round Defeated Jacksonville 30-10 4-12, 4th in AFC North
This year, Albania sent their best song in years, sending “Mall” to the competition by Eugent Bushpepa. In Albanian, the word “mall” means “yearning.” It was just the fifth time that Albania sent a song in their native language. Bodes well for the Colts, and like most things, not so well for the Browns.
Year Belarus Song Words in Title Seahawks in the Playoffs
2006 Mum 1 Won wild card round against the Cowboys
2010 Butterflies 1 Won wild card round against the Saints
2013 Solayoh 1 Won Super Bowl XLVIII
2014 Cheesecake 1 Won 2 playoff games and made it to Super Bowl XLIX
2015 Time 1 Won wild card round against the Vikings
This year, though it didn’t qualify for the finals, Belarus sent the song “Forever,” which has one word in its title. After not making the playoffs last season, this is a really good sign for Seattle this year
Year Belgium Artist Browns Final Home Game Browns Second-to-Last Game Postseason Result
1972 Serge & Christine Ghisoland Defeated Buffalo 27-10 Defeated Cincinnati 27-24 Lost wild card round
1982 Stella Defeated Pittsburgh 10-9 Defeated Houston 20-14 Lost wild card round
1986 Sandra Kim Defeated San Diego 47-17 Defeated Cincinnati 34-3 Lost AFC Championship
2002 Sergio & The Ladies Defeated Atlanta 24-16 Defeated Baltimore 14-13 Lost wild card round
Keep this in mind with the Browns. Since 1972, in years where Belgium sends an artist starting with the letter “S”, they have made the playoffs 4 times in 4 years. In that same stretch, in years where Belgium does not send an artist starting with the letter “S”, they have made the playoffs 6 times in 39 years. This year, Belgium sent the artist named Sennek with the song “A Matter of Time,” which was a poor man’s James Bond theme. It didn’t qualify for the finals (so if the Browns don’t make the playoffs, we can easily change the stat to “years where Belgium sends an artist starting with the letter ‘S’ and makes it to the finals”), but this is promising for the Browns. Only problem is that you have the Albanian stat working against the Browns, so one of these will come to an end in 2018.
Year Croatia Song Language Divisional Round Drama
2001 Strings of My Heart English Patriots defeated the Raiders in OT on a game-winning field goal by Adam Vinatieri (final play of the game)
2002 Everything I Want English Titans defeated the Steelers in OT on a game-winning field goal by Joe Nedney (final play of the game)
2004 You Are The Only One English Steelers defeated the Jets in OT on a game-winning field goal by Jeff Reed (final play of the game)
2011 Celebrate English 49ers defeated the Saints on a game-winning TD pass by Alex Smith to Vernon Davis (9 seconds left; second-to-last play of the game from scrimmage)
2016 Lighthouse English Packers defeated the Cowboys on a game-winning field goal by Mason Crosby (final play of the game)
2017 My Friend English & Italian Vikings defeated the Saints on a game-winning TD pass by Case Keenum to Stefon Diggs in the Minneapolis Miracle (final play of the game)
This year, Croatia sent the song “Crazy” by Franka, which was only in English, and featured no Croatian language. What does this mean? Expect some drama in one of the divisional round games this year; based on recent memory, expect the Saints to be on the wrong end of history.
Year Cyprus Song Cyprus Placement Jets Record Postseason Result
1981 Monika 6th 10-5-1 Lost wild card round
1982 Mono i agapi 5th 6-3 (strike-shortened season) Lost AFC Championship
1997 Mana mou 5th 9-7 N/A*
2002 Gimme 6th 9-7 Lost divisional round
2004 Stronger Every Minute 5th 10-6 Lost divisional round
*- remember that I said that they had a record good enough to make the playoffs. That year, the Jets finished with a 9-7 record, which was the same record that the Miami Dolphins had. However, the Dolphins won the tiebreaker. Either way, the Jets are going to be good this year if that holds up, because Cyprus’ entry this year, “Fuego,” finished second in the competition (and arguably should’ve won). This was Cyprus’ highest finish ever at the competition.
Year Czech Republic Song Language Browns Result
2008 Have Some Fun English 4-12, 4th in AFC North
2015 Hope Never Dies English 3-13, 4th in AFC North
2016 I Stand English 1-15, 4th in AFC North
2017 My Turn English 0-16, 4th in AFC North
The song for Czech Republic this year was a combination of Ed Sheeran and Jason Derulo that actually worked really well. The song, “Lie to Me,” finished sixth, and had some really good staging, resulting in Czech Republic’s highest ever finish. Unfortunately for Cleveland, their song was in English only, so that’s not good. In fact, if the song has any English in it at all, the Browns finish last in the division; in 2009, the song “Aven Romale” featured both English and Romani elements, and the Browns went 5-11, finishing last in the AFC North.
As for the second component regarding the Super Bowl, the AFC team had, at some point before, had won back-to-back Super Bowls in franchise history. The NFC team, meanwhile, had never won the Super Bowl before that game.
Year Czech Republic Song Language AFC Team Back-to-Back Champions? NFC Team Super Bowl Wins Prior to Game
2008 Have Some Fun English Pittsburgh Yes (IX and X, XIII and XIV) Arizona 0
2015 Hope Never Dies English Denver Yes (XXXII and XXXIII) Carolina 0
2016 I Stand English New England Yes (XXXVIII and XXXIX) Atlanta 0
2017 My Turn English New England Yes (XXXVIII and XXXIX) Philadelphia 0
As mentioned before, “Lie to Me” was the song this year for Czech Republic. This narrows the Super Bowl down to four teams in the AFC (New England, Denver, Pittsburgh, Miami), and five teams in the NFC (Carolina, Atlanta, Minnesota, Arizona, Detroit). In fact, we can even expand this stat a bit further; if we include any Czech Republic song to feature English and include all championships in the equation (which adds 2009 with “Aven Romale”), then the criteria still fits. The Colts went back-to-back in 1958 and 1959 (pre-Super Bowl era), and faced off against the Saints, a team that had never won the Super Bowl prior to that game.
Year Estonia Artist Estonia Song Placement Broncos Result Giants Result Cardinals Result
1997 Maarja-Liis Ilus Keelatud maa 8th 12-4 10-5-1 4-12, 5th in NFC East (out of 5)
2000 Ines Once in a Lifetime 4th 11-5 12-4 3-13, 5th in NFC East (out of 5)
2002 Sahlene Runaway 3rd 9-7 10-6 5-11, 4th in NFC West (out of 4)
2012 Ott Lepland Kuula 6th 13-3 9-7 5-11, 4th in NFC West (out of 4)
This year, Estonia sent an operatic solo artist by the name of Elina Nechayeva to the competition. Her performance of “La forza” finished 8th, which is good news for the Broncos and Giants, and bad news for the Cardinals
Year Finland Artist Dallas Cowboys- NFC East Dallas Cowboys- Postseason Result --- --- --- 1978 Seija Simola 12-4, 1st in NFC East Lost Super Bowl XIII 1985 Sonja Lumme 10-6, 1st in NFC East Lost divisional round 2014 Softengine 12-4, 1st in NFC East Lost divisional round 2016 Sandhja 13-3, 1st in NFC East Lost divisional round
This year, Finland sent Saara Aalto with the song “Monsters,” which surprisingly qualified for the final (largely due to good staging; I can’t tell you a thing about the song itself because it’s quite forgettable). However, seeing as her name starts with the letter “S”, the Dallas Cowboys will win the NFC East and make it to the divisional round. As it turns out, you can predict the entire divisional round on the NFC side of the bracket purely by Eurovision results. You’ll see what I mean as we get further along in this post
Year Finland Song Vikings Home Game vs. Lions Result
1963 Muistojeni laulu Vikings defeat Lions 34-31
1972 Muistathan Vikings defeat Lions 16-14
2008 Missa miehet ratsastaa Vikings defeat Lions 12-10
2013 Marry Me Vikings defeat Lions 14-13
This year, as mentioned before, “Monsters” was the song sent by the Finnish. In week 9, pick the Vikings straight up, but if the spread is anything more than 3, take the Lions. You can do that now, no matter what part of the country you live in. It’s perfectly legal.
Year France Artist Sporting News MVP
1956 Dany Dauberson Frank Gifford
1973 Martine Clemenceau OJ Simpson (AFC)
1977 Marie Myriam Walter Payton (NFC)
1998 Marie Line Terrell Davis
Note that for a period in the 1970s, the MVP was split up by conference into AFC and MVP, so two MVP awards were given out in a year (similar to how MLB does it). I didn’t use AP for this one, since the Associated Press MVP did not become a thing until 1957. However, since sent Madame Monsieur to the competition this year, this looks like a year where a halfback will go off and get MVP consideration, even getting named MVP from one publication.
Year Georgia Result Cleveland Browns Placement
2009 Withdrew/Disqualified 5-11, 4th in AFC North
2012 14th in semifinal (failed to qualify) 5-11, 4th in AFC North
2014 15th in semifinal (failed to qualify) 7-9, 4th in AFC North
2017 11th in semifinal (failed to qualify) 0-16, 4th in AFC North
You might be wondering how a country got disqualified at a competition like Eurovision. No political messages are allowed; it hasn’t stopped artists from trying before, but basically, you can’t make it blatantly obvious. Georgia’s song submitted that year was called “We Don’t Wanna Put In”. Combine the final two words of that title into one word, and you can easily see why Eurovision didn’t allow the song to compete. This year, Georgia didn’t qualify, as their song “For You” by the Ethno-Jazz Band Iriao (easily the most boring song of the entire competition) didn’t even come close, finishing dead last in its semifinal. Not good news for the Browns.
Year Germany Song Germany Language Germany Placement Bills Placement Baltimore NFL Team Baltimore NFL Placement
1977 Telegram English 8th 3-11, 5th in AFC East (out of 5) Baltimore Colts Lost in divisional round
2010 Satellite English 1st 4-12, 4th in AFC East (out of 4) Baltimore Ravens Lost in divisional round
2011 Taken by a Stranger 10th 6-10, 4th in AFC East (out of 4) Baltimore Ravens Lost AFC Championship
2012 Standing Still 8th 6-10, 4th in AFC East (out of 4) Baltimore Ravens Won Super Bowl XLVII
This year, Germany sent an English-only song, “You Let Me Walk Alone.” It was a great turnaround for the Germans, as Germany came in dead last in 2015 and 2016, and finished 25th in 2017. However, with this song by Michael Schulte, they had the highest placement of any Big Five nation, and finished in fourth. Bad news for the Bills, and really good news for the Ravens
Year Hungary Song Hungary Placement Atlanta Falcons Postseason Result
1995 Uj nev a regi haz falan 21st Lost in wild card round
1998 A holnap mar nem lesz szomoru 23rd Lost Super Bowl XXXIII
2011 What About My Dreams? 22nd Lost in wild card round
2012 Sound of Our Hearts 24th Lost NFC Championship
This year, Hungary finished in 21st place with “Viszlat nyar.” Picture a Puddles of Mudd or Ataris song, and now picture it in Hungarian. Because of this, though, the Atlanta Falcons should be able to make it back to the postseason.
Year Israel Song Colts Placement Browns Placement Ravens Placement
2006 Together We Are One Won Super Bowl XLI 4-12, 4th in AFC North Lost in divisional round
2008 The Fire In Your Eyes Lost in wild card round 4-12, 4th in AFC North Lost AFC Championship
2009 There Must Be Another Way Lost Super Bowl XLIV 5-11, 4th in AFC North Lost in divisional round
2012 Time Lost in wild card round 5-11, 4th in AFC North Won Super Bowl XLVII
This year, Israel sent “Toy,” which ended up winning the whole thing. That’s good for the Colts, once again good for the Ravens, and really bad for the Browns. If you’re betting against the Ravens after back-to-back stats saying they’ll make it to the divisional round, then you’re stupid just like your smartphone (yes, that’s an actual line from the song).
Year Israel Song Israel Placement Cowboys in the Playoffs
1978 A-Ba-Ni-Bi 1st Lost Super Bowl XIII
1979 Hallelujah 1st Lost in divisional round
1982 Hora 2nd Lost NFC Championship
1983 Hi 2nd Lost in wild card round
1991 Kan 3rd Lost in divisional round
1998 Diva 1st Lost in wild card round
Additionally, Israel has finished inside the top 10 of the competition eight times with a song that has one word in the title. Aside from the aforementioned six songs, Israel finished 7th with “Halayla” in 1981, and finished 8th with “Amen” in 1995. The Cowboys made the playoffs in 1981 (lost NFC Championship) and in 1995 (won Super Bowl XXX), so anytime Israel does well with a one-word title, it’s a good sign. And “Toy” won the competition this year, so the Cowboys have a lot of positive history on their side. When this season is done, their fans could be dancing on the motha-bucka beat (yes, another actual line from the song; remember that this was the winner).
Year Italian Song Italy Language Green Bay Packers Record
1958 Nel blu, dipinto di blu Italian 1-10-1
1964 Non ho l’eta Italian 8-5-1
1967 Non andare piu lontano Italian 9-4-1
1980 Non so che darei Italian 5-10-1
This year, Italy sent the purely Italian song “Non mi avete fatto niente,” which means the Packers will tie a game this season if history holds up. Who will that tie come against? This next stat involving Italy might help.
Year Italian Song Italian Placement Detroit Lions Record
1961 Al di la 5th 8-5-1
1965 Se piangi, se ridi 5th 6-7-1
1971 L’amore e un attimo 5th 7-6-1
1984 I trendi di Tozeur 5th 4-11-1
This year, by sending “Non mi avete fatto niente,” Italy finished in fifth place. If both the Lions and Packers have to tie a game this year under this rule, then if you’re going to pick a tied game this year, it’ll be Packers/Lions.
Year Malta Artist Featured Super Bowl Participant
1998 Chiara Atlanta Falcons
2000 Claudette Pace Baltimore Ravens
2005 Chiara Seattle Seahawks
2009 Chiara New Orleans Saints
2017 Claudia Faniello Philadelphia Eagles
Neither of those five teams had won a Super Bowl prior to playing in that game. This year, Malta once again sent an artist starting with the letter “C,” sending Christabelle with the song “Taboo” to the competition. Though she didn’t qualify for the final, the stat holds up regardless of qualification results, which means that a potential first-time champion will be in the game.
Year Portugal Artist Broncos the Year Before Broncos the Year After
1968 Carlos Mendes 3-11 (1967) 5-9 (1968)
1972 Carlos Mendes 4-9-1 (1971) 5-9 (1972)
1976 Carlos do Cormo 6-8 (1975) 9-5 (1976)
1981 Carlos Paiao 8-8 (1980) 10-6 (1981)
1997 Celia Lawson Lost in divisional round (1996) Won Super Bowl XXXII (1997)
This year, Portugal pulled a first-to-worst. Salvador Sobral won the competition in 2017 with the beautiful “Amar pelos dois,” which not only gave Portugal its first win ever, but meant that Portugal automatically qualified for the final and hosted the competition. Claudia Pascoal finished in dead last this year with “O jardim.” Her name starts with the letter “C,” which is good for Denver, as they should improve on their 5-11 performance from 2017. I don’t think that was in doubt anyways, but if you wanted another reason to believe in Denver to turn things around, here you go.
Year Spain Artist San Francisco 49ers Postseason Result Pittsburgh Steelers Division Result
1990 Azucar Moreno Lost NFC Championship 9-7, 3rd in AFC North*
1994 Alejandro Abad Won Super Bowl XXIX 12-4, 1st in AFC North
1995 Anabel Conde Lost in divisional round 11-5, 1st in AFC North
1996 Antonio Carbonell Lost in divisional round 10-6, 1st in AFC North
*- I said that they finished tied for the division lead, which is true. That year, the Steelers missed the playoffs at 9-7, and although they finished third, the two teams ahead of them were both 9-7. Cincinnati won the division with a 9-7 record, and the Houston Oilers finished second at 9-7.
This year, Spain sent Amaid y Alfred, and they didn’t do too well, as “Tu cancion” finished 23rd in the final. That’s now four straight years that Spain has finished outside the top 20 (unfairly deserved in 2016 with “Say Yay!”, and completely deserved in 2017 with The Lazy Song “Do It for Your Lover”). That’s pretty good for both San Francisco (as if people needed another reason to hop on the Jimmy G hype train) and Pittsburgh.
Year Sweden Artist AP MVP Team Postseason Result
1959 Brita Borg Johnny Unitas & Charlie Conerly Colts/Giants Both teams competed in the 1959 NFL Championship
1978 Bjorn Skifs Terry Bradshaw Steelers Won Super Bowl XIII
1981 Bjorn Skifs Ken Anderson Bengals Lost Super Bowl XVI
1997 Blond Brett Favre Packers Lost Super Bowl XXXII
This year, Sweden sent Benjamin Ingrosso to compete, as he finished in seventh place with “Dance You Off.” Sweden is like the Alabama of Eurovision; they’ve finished inside the top five in six of the past eight competitions, and have won the competition six times. The winner of the AP MVP will be a QB who goes to the Super Bowl, and the winner of the Sporting News MVP will be a halfback, if these stats hold up.
Year Ukraine Artist Atlanta Falcons Postseason Result
2004 Ruslana Lost NFC Championship
2010 Alyosha Lost in divisional round
2012 Gaitana Lost NFC Championship
2016 Jamala Lost Super Bowl LI
This year, Ukraine sent Melovin to the competition, who is an artist that goes by one game. The Hungary stat already showed that the Falcons would make it to the playoffs, but this is showing that the Falcons will go pretty far. And just like that, you can predict the entire NFC divisional round off of Eurovision
Year Winning Song Cardinals Result Chiefs Result
1960 Tom Pillibi 4th in NFL Eastern (6-5-1) 8 wins, 6 losses (8-6)
1973 Tu te reconnaitras 4th in NFC East (4-9-1) 7 wins, 5 losses (7-5-1)
1996 The Voice 4th in NFC East (7-9) 9 wins, 7 losses (9-7)
1999 Take Me to Your Heaven 4th in NFC East (6-10) 9 wins, 7 losses (9-7)
As mentioned a few times, “Toy” won the competition this year, so that means that the Cardinals will finish last in the NFC West and the Chiefs will finish with a 9-7 record
What Does This Mean?
It can be tough to keep track of all of that, so what do all of these stats mean when put together? Let’s go division by division.
AFC East: Jets will finish with a winning record, while the Bills will finish in last
AFC South: Colts will make the playoffs and beat the Titans in week 17
AFC North: Steelers will have at least a tie of the division lead, the Ravens will make it to at least the divisional round, and the Browns will either make the playoffs or finish last in their division (two stats contradict each other); however, the Browns will win their final home game (which comes in week 16) against the Cincinnati Bengals on 12/23
AFC West: Chiefs will go 9-7, Broncos will have a winning record and improve on last season’s total
NFC East: Giants will finish with a winning record, Cowboys will win the NFC East and make it to at least the divisional round
NFC South: Falcons will make it to at least the divisional round
NFC North: Both the Lions and the Packers will tie a game, and the Vikings will beat the Lions at home in week 9
NFC West: Cardinals will finish last, the Seahawks will win a playoff game, and the 49ers make it to at least the divisional round
General: There will be a dramatic finish in one of the divisional round games, the AP MVP will be a Super Bowl QB, the Sporting News MVP will be a running back, the AFC will be represented in the Super Bowl by either the Patriots, Broncos, Steelers, or Dolphins, and the NFC will be represented in the Super Bowl by the Falcons*
*- the four teams in the divisional round out of the NFC from these stats are the Cowboys (Finland stat), Falcons (Ukraine stat), Seahawks (Belarus stat), and 49ers (Spain stat). However, the Czech Republic stat states that the NFC team will be a team that has never won the Super Bowl. Of those four teams, only the Falcons have never won the Super Bowl. Therefore, the Atlanta Falcons will be in Super Bowl LIII in their home stadium according to these stats
Whether or not these weird stats will be right or not remains to be seen. However, I’ll leave you with this song that I have not mentioned yet from 2008, where Ireland sent a turkey onto the stage. That’s Eurovision for you.
submitted by JaguarGator9 to nfl [link] [comments]


2017.09.27 10:43 autotldr Two Russian homosexuals stab themselves in front of the Finnish parliament: "We rather die in Finland than in Russia" (source in Finnish)

This is the best tl;dr I could make, original reduced by 70%. (I'm a bot)
Mistä maasta tekijät ovat kotoisin, ja oliko välikohtauksella mitään muuta yhteyttä Turun puukotustragediaan kuin se, että nytkin kyse oli turvapaikanhakijoista ja aseena oli veitsi?
MAINOS. MAINOS PÄÄTTYY. - Edes sitä ei ole kerrottu julkisuuteen, että me olemme homopari Venäjältä ja haemme turvapaikkaa sen vuoksi, että meitä vainotaan kotimaassamme seksuaalisuutemme vuoksi, Aleksandr ja Nikita ihmettelevät.
Tuntuu kuin Suomessa vaiettaisiin tarkoituksella meidän ongelmistamme tai että teidän viranomaisenne eivät ymmärtäisi, että meillä LGBT-ihmisillä on Venäjällä todellinen hätä.
Ja Nikita ottivat itse yhteyttä Ilta-Sanomiin sen jälkeen, kun he kokivat epäonnistuneensa kahdella eri tavalla: itsemurhayrityksestään huolimatta he jäivät henkiin ja joutuivat sen jälkeen huomaamaan, että edes heidän hätähuutonsa ei välittynyt selkeässä muodossa Suomen julkisuuteen.
Ajattelimme, että kuolemme mieluummin täällä Suomessa, sillä takaisin Venäjälle me emme missään nimessä aio palata, Nikita kuvailee.
Emme ajatelleet vain itseämme, vaan halusimme, että teostamme olisi hyötyä muille venäläisille homopareille, jotta Suomessa tajuttaisiin heidän epätoivoinen tilanteensa.
Summary Source FAQ Feedback Top keywords: ett#1 heidän#2 oli#3 Miehet#4 julkisuuteen#5
Post found in /europe.
NOTICE: This thread is for discussing the submission topic. Please do not discuss the concept of the autotldr bot here.
submitted by autotldr to autotldr [link] [comments]


2017.08.20 19:54 SuomenKartsa Opetustyyppinen lässynlää Jungista: Jungin alkeet: Psyyke, Animus/Anima+muut, sovelluksia

Ohessa Linkki Jungin kuvaan, joka esittää Jungin käsitystä ihmisen psyykkeestä:
https://i.pinimg.com/736x/66/85/aa/6685aa7cd2526dba6dc2306632ba4596--gestalt-therapy-art-therapy.jpg
Aloittelen erittelemällä käsitteistöä yleisellä tasolla, siirryn sen jälkeen esimerkkipohjaiseen kuvailuun, joka nojaa pop-kulttuurisiin henkilöihin. Sen jälkeen on vielä "inha" vastalauseita herättävä totuudensanomisosuus, joka tulee taas inhottamaan ja saamaan todennäköisesti vastalauseita. Laitan varoituskolmion vielä valmiiksi sen kohdalle.
Viime tekstin palautteesta tuli semmoinen käsitys, että kirjoitukseni on joskus vaikeasti ymmärrettävää.. Tämä johtuu lukuisista syistä, kuten:
Älkää pelätkö, en ole siltikään vihollisenne enkä edusta tiettyä poliittista aatetta. Olen pikemminkin totuuden perässä.
No niin:
The ego (Ego) = Ns. psyykkeen "komentokeskus", osa jossa olemassaolomme tunto ja identiteetti sijaitsee. Se organisoi myös ajatukset, tunteet, aistit, intuition. Ego on vain pieni osa "Itseä" (The self)
Persona, (Persoona) = Ihmisen persoonallisuuden elementti, joka tulee usein esiin tilanteissa, joissa on "sopeuduttava" johonkin tiettyyn kontekstiin, tai voit käyttää sitä omaksi hyödyksesi.
Esim. käyt kaupassa --> Kauppias sanoo sinulle hei, mutta sinua vituttaa syystä x. Sanot kuitenkin iloisesti hei takaisin.
Persoona on ns. julkisten relaatioiden osa psyykkeen "Egossa". Persoonan ongelma on se, että se voi korostua ihmisen psyykkeessä liikaa.. Miettikää esimerkiksi Kurt cobainia tai Jim Carreytä:
Kurtilta odotettiin kokoajan samaa punk-aggressiota, vaikka se oli alunperin vain persoona. Tämä ei tietenkään ollut osasyy hänen ongelmiinsa, hänellä oli selvästi mielenterveydellisiä ongelmia, mutta varmasti joltain osin tälläkin oli vaikutusta.
Toinen esimerkki on Jim Carrey: Kaikki olettavat hänen olevan aina hauska, koska se on hänen persoonansa. Hän kyllä kykenee paljon muuhunkin, olen nähnyt hänen intellektuelleja debattejaan, ja hän on selvästi nero tasolla.
Persoonassa on myös se, että monet ihmispsyykkeet käyttävät sitä esim. Auktoriteetin läsnäolossa. Ne negatiiviset piirteet, jotka jäävät näyttämättä, muodostavat osan varjoa.
Tiedostamaton (The Personal Unconscious)= Interaktio Kollektiivisen tiedostamattoman (The collective unconscious, esitellään myöhemmin :D) ja yksilön kasvun välillä.
Jungin oma määritelmä:
“Everything of which I know, but of which I am not at the moment thinking; everything of which I was once conscious but have now forgotten; everything perceived by my senses, but not noted by my conscious mind; everything which, involuntarily and without paying attention to it, I feel, think, remember, want, and do; all the future things which are taking shape in me and will sometime come to consciousness; all this is the content of the unconscious… Besides these we must include all more or less intentional repressions of painful thought and feelings. I call the sum of these contents the ‘personal unconscious’.”
Kollektiivinen Tiedostamaton(The collective unconscious) = Jung uskoi, että yksilön luonne ja sen piirteet ovat esillä jo syntymästä, ja että itse ihmisen ympäristö toisi ne esille (toisin kuin, että ympäristö aiheuttaisi ne ihmisessä)
Jungista kyse oli enemmänkin siitä, että ihmisillä oli synnynnäinen "Blueprint", joka määrittää ihmisen elämän kulun.
Blueprintit ovat sidoksissa arkkityyppeihin:
the term archetype is not meant to denote an inherited idea, but rather an inherited mode of functioning, corresponding to the inborn way in which the chick emerges from the egg, the bird builds its nest, a certain kind of wasp stings the motor ganglion of the caterpillar, and eels find their way to the Bermudas. In other words, it is a ‘pattern of behaviour’. This aspect of the archetype, the purely biological one, is the proper concern of scientific psychology.
"Blueprintit" nojaavat vahvasti arkkityyppeihin: Esim. iso muutos elämässä, vaikka lapsen syntyminen, voi johtaa arkkityyppien muutoksiin, ja siten "blueprint" myös muuttuu.
Itse (Self) = Koko psyykkeen täysi summa kaikkine potentiaaleineen. Se osa psyykkeestä, joka ohjaa yksilöä "kokonaisuuteen", "tavoitteellisuuteen" ja yleisesti saavuttamiseen.
Varjo (The shadow) = Piirteet psyykkeessä, mistä emme tykkää, mitkä mieluusti sivuttaisimme. Tavallaan sisäinen "kompleksimme"
Jungin mielestä missä on valoa pitää olla myös varjo. Ilman tarpeeksi kehitettyä varjoa ihmisen psyykkeessä korostuu persoona, jolloin ihmisestä tulee ns. "kävelevä persoona", nukke joka muuttelee muotoa ja mielistelee kokoajan muita.
Aidosti kasvaakseen ihmisenä, yksilön pitää katsoa omaan psyykkeessään olevaan varjoon, ja yrittää tasapainottaa se persoonan kanssa: Pitää nähdä sisäinen hirviö, ja laittaa se sopiviin kahleisiin.
Anima/Animus=
Anima=Miehellä Animus=Naisella
Kontraseksuaaliset psyykkeen arkkityypit, joissa korostuu esim.
Miehen kontekstissa fyysinen kontakti naisiin, suhteessa miehen psyykkeessä olevaan "feminiinisyyteen", Animaan.
Naisilla fyysinen kontakti miehiin, suhteessa naisten psyykkeessä olevaan "maskuliinisuuteen", Animukseen.
Pariutuessaan ihminen etsii henkilöä, joka on sopiva Animus/Anima-tason kanssa. Kun tämmöinen löytyy, syntyy helposti ilmiö "Love at first sight"
Jung näki maskuliinisen ja feminiinisen valona ja varjona, yhden kokonaisuuden osina.
Erittelen seuraavaksi artisteja tai muita henkilöitä, jotka dominoivat täysin omaa psyykettään miten ikinä huvittaa:
Kun observoitte näitä näette tai koette ns. "mukaansa vetävän heistä välittyvän auran", äärimmäisen itsevarmuuden ja kyvyn tehdä aivan mitä huvittaa (korrekteissa raameissa tietenkin)
Kirjallisuutta ja muuta jung-shaibaa:
Aion: Researches into the Phenomenology of the Self (kaksiosaisen kokoelman toinen osa, jossa kiteytyy jung mielestäni hyvin.)
Jordan B. Peterson: Tuottaa aivan uskomattomia jungilaisia analyyseja aiheista kuin aiheista. Tube sivu: https://www.youtube.com/useJordanPetersonVideos
Satunnaiset Jung-kirjat.. Mitä noita nyt on.. tuhansia?
Tämän osion loppuun vielä: Tsekatkaa tämä video: https://www.youtube.com/watch?v=zh6f6dbgyY0
Maynard James Keenan "in the zone". Maynard aina tarkoituksella provosoi fanejaan lava-esiintymisellään, missä on jänniä shamanistisia piirteitä. Hän käyttää jungilaisen psyykkeen mallia hyödykseen esiintyessään..Hullultahan tuo näyttää, mutta se on 100% artistisella tarkoituksella tehty :D Mitä piirteitä löydätte?
Sovellusosuus:
Kuinka kehitän animaani/Animustani?
Vastaus olisi: Get in touch with your masculine/feminine side. Kyllä. Mutta älä tee sitä niin kuin feministit käskevät. Älkää tehkö sitä fyysisesti.. (toki ihmiset saa näyttää miltä haluavat, en sitä kiellä.) Tee se mielessäsi:
Miettikää esim. vanhan ajan 1910-1930 sukupolven miehiä. Heillä oli täysi kontrolli animastaan. He pystyivät olemaan samalla armeliaita, mutta kovia tarvittaessa. He pukeutuivat hyvin. Toki nämä on pikkuseikkoja ja havaintoja ihmiskunnan historiassa.. Mutta kuvio alkaa varmasti hahmottua?
Ja se oli iso syy miksi suurin osa sillä ajalla eläneistä on romantisoitu niin modernissa maailmassa:
"AH OLISIPA MIEHET TUOLLAISIA KUIN ENNEN", voihkivat feministinaiset septumeineen. Too fucking bad. Itse toitte ajatuksenne fyysiseen ulottuvuuteen.
"VOIH, MIKSI NAISET OVAT NIIN POMOTTAVIA"... Too fucking bad. Et kasvattanut maskuliinisuuttasi (käynyt esim. salilla) vaan sinusta tuli animasi fyysinen representaatio: Halusit olla kiltti poika koska tyttöystäväsi käski niin, ja nyt olet hänen (tyttöystävän) fyysisen maskuliinisuuden vietävinä.
It's not that fucking hard, people. It really is not. Suhdeluku feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välillä pitäisi olla niinkuin Tasapainossa oleva vaaka. Sitten kun miehen pitää esim. tehdä jotain fyysistä, vaaka kallistuu maskuliinisuuden puolelle 80 prosenttisesti. Sitten se palaa takaisin tasapainoon. Niin helppoa se on. Suuri osa sen vielä kyllä ymmärtää, mutta eivät feministit ilmeisesti.
Nimeän taideteokseni nimellä vaginaalinen varoituskolmio:
 -- ( VAROITUSKOLMIO ) ----- - ( VAROITUS ) - -- ( VARO ) -------- - ( VA ) --------- ------ ( V ) ----- 
Indeed, aspergerit osaavat käyttää huumoria! Siitäs saitte, nokkelat trollit jotka tätä pian kuitenkin bombardaavat!
Suomen humanistisen tiedekunnan ongelma on, että he esittävät edellä esittämäni Jungin piirteet "mitättöminä" tai sivuttavat ne tahallisesti. Tämä aiheuttaa sen, että ne johtavat tietynlaiseen massamädätykseen, joka on tietenkin mahdollista korjata yksilön omasta tahdosta, tai feministisen logiikan virheitä osoittamalla..
Toki ymmärrän, jos poliittisesta syystä yksilö haluaa olla feministi tukeakseen vasemmistoa ja tekee valinnan tietoisesti erittelemistäni aspekteista huolimatta. Mutta fakta on myös, että monet toimivat ilman tätä tietoa.
Tässä kirjoitteessani Esitin feminismin yksilön psykologisena taipumuksena justifioida oma epävarmuus.
https://www.reddit.com/Suomi/comments/6uatz3/vihre%C3%A4t_jung_feminismi_animusanima/
Toinen ongelmani on se, että Humanistinen tiedekunta ylläpitää vasemmistopropagandaista valetta, jota käytetään poliittisena keihäänä:
Totean edelleen, ettei minulla ole homoseksuaaleja tai lesboja vastaan mitään. Tämä ei ole hyökkäys teitä kohtaan, jotka olette lgbt-communityn jäseniä. Minä olen minä ja elän elämääni, te elätte teidän elämäänne. Silti faktat pitää sanoa myös hum tdk:ssa. Seuraava kappaleeni koskee homoseksuaalisuutta jungin näkökulmasta.
Tiedän esimerkiksi itse henkilökohtaisesti homoseksuaaleja kristittyjä, jotka eivät pidä homoseksuaalisista piirteistään.
Ja ihan yleisellä tasolla, tuskin kukaan ihminen pitää siitä, että on hyväksikäytetty propagandan masinoinnissa, ottaen huomioon, että esim. Vihreät eivät tunnu saavan aikaan mitään.
Jung esittää esim. homoseksuaalisuuden johtuvan siitä, että anima ja persoona "vaihtavat paikkaa" ihmisen psyykkeessä ja se korostuu fyysisessä ulottuvuudessa. Animan osuus ihmispsyykkeestä on tässä kontekstissa ihmistä hallitseva.
Tällöin syntyy tilanne, missä mies käyttäytyy naismaisesti. (vaikka kaikki homot eivät tietenkään niin käyttäydy)
Persoona alkaa korostaa miehekkäitä piirteitä harvoin, koska anima toimii samalla miehen kontekstissa persoonana (koska se näyttäytyy ns. "liiallisena hyväkäytöksisyytenä" jota ei linkitetä yleismaailmallisesti miesten käytökseen)
Syy tälle ilmiölle on usein miehen äiti: Poika ns. lukkiutuu äitiinsä. Freud sanoi sitä oedipus-kompleksiksi. Aiemmin erittelemäni linkki esittää saman asian.
Slangitermi on Daddy/mommy-issues. On heteromiehiä joilla samat ongelmat on myös, ehdottomasti.
Tämä johtuu siitä, että äiti tahallaan ylläpitää heikkoa animusta, kuin feminismissä, siitä syystä, että hän haluaa oikeuttaa oman epävarmuutensa tai oikeuttaa ihan minkä tahansa syyn, mikä ikinä onkaan syy sille, että hän ylläpitää heikkoa animusta.
Edelleen, olkaa mitä olette. En häiritse. Mutta sanon tämänkin silti:
Homoseksuaalisuus on kyetty jungilaisen psykologian avulla lukemattomia kertoja "korjaamaan", mikä on tietenkin väärä sana tämän päivän kontekstissa, mutta jungin aikana se oli ns. oikea sana, joten käytän sitä nyt.
Korjaaminen tapahtuu siten, että yksilö "asettaa" animansa takaisin osaksi mieltä ja psyykettä, ja opettelee kehittämään uudestaan puuttuvan maskuliinisuutensa. Täten hän kykenee käyttämään persoonaansa normaalisti ja tulee ns. "kokonaiseksi"
Mikä on inhottava termi modernissa maailmassa..
VAIKKA EDELLEEN OLEN SITÄ MIELTÄ, ETTÄ OLKAA MITÄ HUVITTAA. EN TODELLAKAAN HALUA PROVOSOIDA, MUTTA NÄMÄ OVAT FAKTOJA JOTKA PITÄÄ SANOA TIETEELLISESSÄ KONTEKSTISSA.
Thanks n Peace. Kartsa.
submitted by SuomenKartsa to Suomi [link] [comments]


2016.11.28 14:49 sweetcrutons Pelit, pippelit ja naiset

Koko postaus on täynnä kultakimpaleita, mutta tässä juustot loukusta:
Mitä muuta [kuin törkyä] voit odottaa, kun pelaat tietokonepelejä. Myös "mitä jos antaisit takaisin samalla mitalla?" Kyllä meillä intissä... Lisäksi asiasta kertominen on poliittista korrektiutta.
Vastustajaa nolataan vaikka todellisuudessa kyse ei ole vastustajasta vaan tiimikaverista.
Naiset on paskoja pelaajia mutta kyse ei tietenkään ole naisvihasta.
Tämä Miisa on ihan tunnettu mielensäpahoittaja Dota-yhteisöstä aka. unohdetaan se, että hän on LanTrekin pelipuolen organisaattori ja kuuluu Suomen E-urheilun liittoon ja kuitetaan hänet vain naisena joka ei ymmärrä olla hiljaa.
Vika on mielensäpahoittajassa. Vika ei ole kiusaajissa, solvaajissa eikä stalkkereissa, vaan edellisten kohteissa ja uhreissa.
Tehkää itte sellanen paikka missä on hyvä olla teidän säännöillä, minkä hemmetin takia tunkea sinne ukkojen/poikien sekaan jotka tykkäävät paljon kovemmasta pelaamisesta? "Tehkää oma safespace". Ja kun tälläinen tehtäisiin niin "miksei miehiä päästetä osallisiksi" vrt. feministiryhmän alue ei-valkoisille miehille.
Pelaavatko naiset Oikeita Pelejä[TM] vai ovatko vain GamerGirlzseja?
Lopuksi vielä linkitetään artikkeleita ja videoita joissa Miehet kertovat miten asia todellisuudessa on.
ps. Tämä sai kyllä naurahtamaan
pps. Piti tehdä pidempi effort post mutta lähdenkin lenkille koska oon sotanorsu.
submitted by sweetcrutons to HommaInAction [link] [comments]


2016.08.23 15:55 altaccountti12 Puhutaanko hieman meikkaamisesta?

EDIT: kiitos kaikista kommenteista, olen lukenut kaikki kommentit lävitse. Oli oikein mukava huomata, että 99 % kommenteista oli varsin asiallisia. Joku höpsö onnistui sekoittamaan Turun tähän keskusteluun, mutta sen voin antaa tällä kertaa anteeksi, olette jo kuitenkin tarpeeksi saaneet siellä kestää.
Harkitsen vakavissani menemistä jonkun asiantuntijan puheille, mutta kynnys toteuttaa tämä käytännössä tuntuu edelleen korkealta. Päätin nyt ensi alkuun kuitenkin RedditDogie suosituksesta tilata ACO SPOTLESS COVER -puikon ja vaikka se ei ole ihan mitä ehkä tarvitsen, saan kuitenkin jonkinlaista ensituntumaa meikkaamiseen.
Ideaalisesti olisin halunut tilata kaikki tuotteet netistä, mutta tämä on ilmeisesti haastavaa, koska meikin väri pitäisi olla juuri oikea.
Kuten otsikko kuuluu - puhuttaisiinko vähänä meikkaamisesta?
Heitän tähän heti alkuun muutaman kysymyksen: onko miesten meikkaaminen mielestänne ihan "sallittua" vai pitäisittekö outona jos miespuolinen henkilö meikkaisi? Saako meikkaava mies "hintin" leiman? Mitä ajattelisit jos miespuoliset ystäväsi meikkaisivat?
Ehkä kävi jo selväksi, että tässä langassa haluaisin kuulla mielipiteitä siitä, mitä mieltä /suomi on meikkaavista miehistä. Miksi? Koska olen itse kaksissakymmenissä oleva mies, joka on kärsinyt huonosta ihosta peruskoulusta saakka. Akne, epätasaisuus ja räikeä punaisuus. Akne on jokseenkin hallinnassa, mutta punaisuus on todella räikeää, eikä edes tuhannet eurot, jotka ovat kasvojen laserleikkauksiin uponneet ole onnistuneet kovinkaan hyvin.
En oikeasti siedä katsoa kasvojani peilistä, ja tuntuu muutenkin että tämä on tuhoamassa elämäni, joten ajattelin kääntyä meikkaamisen puoleen. Tiedän että netti on täynnä 101 makeup tutoriaaleja, mutta haluan joka tapauksessa pyytää teidän apuanne.
Onko mahdollista käyttää meikkiä niin, että muut eivät huomaa että käytän meikkiä? Mitä meikkijuttuja kannattaisi edes ostaa - puuteria, peitevoidetta, meikkivoidetta?
Vinkkejä, yleistä keskustelua meikkaamisesta, leipäkuvia - kaikki käy. /Suomen miehet, naiset, koirat ja muut eläimet. Tarvitsen apuanne, kiitos.
submitted by altaccountti12 to Suomi [link] [comments]


2016.06.08 11:24 jafetsigfinns My 21st Century Eurovision Top 250 - Finnish Non-Qualifiers (16th Cut)

Original Thread. Here comes the next cut of my prequalifying rounds to a Top 250 rankdown.
Here are the countries I've covered already: Albania, Andorra, Armenia, Australia, Austria, Azerbaijan, Belarus, Belgium, Bosnia & Herzegovina, Bulgaria, Croatia, Cyprus, Czech Republic, Denmark, Estonia
Finland is a country I'm super conflicted about. I didn't think I liked as many songs if theirs as I did when I started doing this list but they've actually had some solid songs in the past. They've also had some terrible songs as well, including one that falls right into the Bottom 5 worst songs in my opinion. Most of their stuff is really mid-table though and rather inoffensive. All of this concludes with Finland falling into a very mid-table placement at 21st out of 48 songs, last of the Nordic countries.
616th – "Aina Mun Pitää" by Pertti Kurikan Nimipäivät (2015)
Yeeeeah, the less I say about this the better. Let's just say I'm incredibly thankful that this was the shortest entry in Eurovision history.
505th – "A Little Bit" by Nina Åström (2000)
Geez this is a borefest if I've ever heard one. Nina obviously means well, but geez this is such a non-event that pretty much all I remember about this song is how godawfully boring it is.
483rd – "Missä Miehet Ratsastaa" by Teräsbetoni (2008)
Lol this is such a weird entry. I kind of like but but I also really don't like it at the same time lmao. It's like wayy too much for my liking it's still kind of interesting enough that I don't want to put it in the bottom 100. The Axl Rose thing is getting a bit tiring though. Finnish is so strange lmao.
431rd – "Why?" by Geir Rönning (2005)
Well this is pretty inoffensive in a way. Not much going on but it's alright. Pretty safe so it's no wonder this didn't really do any wonders in 2005. Not much to say about this really. You could say that if Geir was running an ice cream parlor he'd translate into the person who would hype up his newest flavor before unveiling.. vanilla?
421st – "Addicted To You" by Laura (2002)
Lmao yet another mess of a 2002 entry falling out of the ranking. I really don't remember this song and I can't say I'm surprised as this is very mediocre but I'm totally digging the Robyn look she's sporting. Overall this is probably forever doomed to be forgotten in mediocrity as there is literally nothing memorable about this performance other than her look.
416th – "Takes 2 To Tango" by Jari Sillanpää (2004)
Lol I'm so conflicted about this mess because I kind of like it but it's still just so lame lmao that I really can't justify bringing this any higher than this. Jari has the weirdest stage presence and the song is such a pee break I can't even figure out what it is I sort of almost kind of like about this song but for some reason I don't totally hate it lol but the unoriginality is painfully apparent.
348th – "Sing It Away" by Sandhja (2016)
Ughhh Sandhja how I wish you had delivered a solid performance the other day. This was just terrible in every sense of the word and unlike some songs where I let them through solely based on the studio versions this one gets dragged down almost solely because of the live performance. I can't recall when was the last time I lost all interest in a song after hearing it live. She's so out of tune, out of key and pitchy and ughh it's just so terrible. I was really rooting for this prior to the semi but man my interest flew out the window in one swift move. Easily my biggest disappointment of the year.
315th – "Työlki Ellää" by Kuunkuiskaajat (2010)
So we take a bit of a jump into the Top 350 the next one and I can finally write a bit about them. This is so adorably weird I just can't lmfao. First of all we have these two adorable finnish ladies with a harmonica accordion and they start speeding up like crazy when the song starts and it feels like such a cute and weird little entry. The chick with the harmonica is hilarious tbh and her facial expressions are so strange. The other one is just really, like really good looking. I totally like this and it just makes me so happy for some reason.
285th – "Da Da Dam" by Paradise Oskar (2011)
Sure I can admit it's cute and beautiful message and all but still I'm just so over it already. I remember liking it back in 2011 but now I'm just bored of it. This is the type of song that if done right can be really good but they usually grow old super fast and the subject has been overdone to pieces. I initially had this a lot higher but upon rewatch I felt it was wayyy too high. 285 seems like a good spot for it, especially since his voice grates just a lil bit on my nerves heh.
Finnish Qualifiers · 6 out of 15
Very interesting batch. We got Finland's so far one and only victory with the monster mash Lordi. We have some underrated female vocals and two groups that delivered solid pieces (though one may only be getting through thanks to the studio version), even though they're both very different. Two of these songs almost didn't make the Top 250 but upon further listen I felt they deserved spots here, so on the eve of finalizing the list I cut two songs to make room for two numbers here.
submitted by jafetsigfinns to eurovision [link] [comments]


2016.02.19 09:50 Ais3 r/suomi keskustelee naisista.

Tätä subia oon hetken aikaa jo etsinytkin.
Nyt muutaman päivän aikana on tullut aika hyvää tykitystä TRP ja MRA myönteisiltä postaajilta suomeen, yritän ottaa parhaat palat tänne.
Mielipide Länsiväylässä: "Urbaani narsistimies jättää naisen yksin"
Olen avoimesti sovinisti. Minua ei kiinnosta lastenhoito, kotityöt tai tasa-arvo yleensäkään. Jos joskus jostain syystä lapsen hankkisin, täytyisi kyseessä olla yhteisymmärrys työnjaosta. Siihen asti mieluummin tiskaan ja siivoan kuten itse haluan. Jos joku urarakettinainen haluaa hankkia lapsen, hän voi hankkia sen jonkun muun kanssa. Joku tästä varmasti liipaistuu, mutta kotiäitiys pitäisi nostaa taas kunniaan (tai koti-isyys, jos jotakuta sellainen kutkuttaa). Työpaikat vähenee muutenkin, joten naisilla olisi mahdollisuus jäädä kotiin.
Eipä oikeastaan lisättävää kommenttiin, onneksi herra itse ymmärtää olevansa sovinisti.
Naisia vaan tuppaa kiinnostamaan nää "Bryan Adamsit". Sitten itketään, kun se pyörittääkin kuutta naista samaan aikaan. Oma vika, kyllä noi rilluttelijat tunnistaa helposti.
Naisia kiinnostaa miehet, ja heitä harmittaa, kun miehet käyttäytyy huonosti heitä kohtaan? Kuka olis arvannut.
Mitä hyötyä naimisiinmenosta on enää miehen kannalta? Jos vähän kärjistetään niin ennen kun menit naimisiin sait loppuelämäksesi vakituisen seksikumppanin ja kotiorjan, joka hoitaa epämiellyttäviä pakollisia rutiinitöitä puolestasi. Hoidat vain kunnolla rahaa töistä ja teet silloin tällöin korjausprojekteja niin parisuhteen työnjako on sillä selvä. Nykyään avioliittoon ei enää välttämättä pidemmän päälle kuulu seksi, liitot menevät jatkuvasti rikki ja silloin lähtee puolet omaisuudesta ja lapset sekä makselet elatusmaksuja uuden perheen hyväksi. Kotitöitäkin pitäisi tehdä ja tämä on monelle miehelle loppupeleissä yllättävän suuri kynnys (katsokaa vaikka 15-25v miespuolisten ihmisten huoneita/asuntoja) Vaihtoehtoisesti harrastat irtosuhteita Tinderin kautta, käytät rahat omaksi hyväksesi, tilaat jonkun mamun siivoomaan kämpän kerran viikossa ja kaupasta saa einesruokaa jos on nälkä. Miten tehdä avioliitosta 2000-luvulla houkutteleva vaihtoehto että saamme lapsiluvun kasvuun emmekä kansakuntana kuole, kun tulevaisuudessa on VR-pornoa, robottiwaifuja yms? Tähän tuskin kenelläkään on esittää mitään kovin hyvää vaihtoehtoa.
Niin, naisen rooli yhteiskunnassa ei ole mitään muuta, kun olla seksibotti ja kotiorja ylihmi... miehille. Jos seksiä ja palveluita ei parisuhteesta tai avioliitosta saa, niin mitä hyötyä siitä on? Jos tää äijä tuntee yhtään naista oikeassa elämässä, niin säälin heitä.
Mielipide: Miehet ovat urheilussa naisia parempia
Hienosti kyllä osuu ja uppoaa provo. Tosin parhaissa provoissa on totuuden siemen; miehet ja naiset on oikeasti biologisesti erilaisia. Just fucking deal with it ja lakatkaa sössöttämästä siitä kuinka sukupuoli on vaan joku keksitty juttu mikä ei vaikuta millään tavalla ihmisten käytökseen tai valintoihin.
Oon huomannut, että nää ihmiset pitävät provokaatiota perusteltuna argumentaatiomuotona.
Eiköhän se todennäköisin selitys transukupuolisille ole mielenterveysongelmat. Siis ihan samalla tavalla kun joku kuvittelee olevansa paavi, marsu tai kuulee ääniä päässään.
No comments.
Kirjoituksellaan ärsyttänyt urheiluhistorioitsija: "Turha valittaa, jos naiset jäävät varjoon"
Tuore lanka, joten pistetään seurantaan, eiköhän se täyty hyödyllisellä ja arvokkaalla keskustelulla pian.
Ja lopuksi kruununjalokivi, jossa päästin jo itse asiaan
Tienaavatko miehet jopa liian vähän naisiin nähden? Suomalaistutkijan arvio julki tiedelehdessä
Julkaisu ja "tutkimus" on arvoltaan vessapaperin ja aku ankan väliltä, mutta ei se menoa haittaa. En tähän pastee mitään kommentteja, koska kävin keskustelua itse siellä, mutta sieltä löytyy erittäin maukkaita kommentteja.
submitted by Ais3 to suomihajosi [link] [comments]